Etsi
  • Tea Holm

Myytillisiä tarinoita (Lauri Simonsuuri)

"Siihen aikaan ei osattukaan iltaisin puhua muusta kuin hiisistä, metsänhaltijoista, tontuista, ennuksista eli kuolleitten kulkemisista, piruista ja muista semmoisista. Näistä isojen ihmisten jutuista tulimme me lapset sangen aroiksi. Kun ei ollut muuta ajanvietettä ihmisillä siihen aikaan, puhuttiin semmoisia hirveitä asioita."


SKS on ottanut teoksesta Myytillisiä tarinoita useita painoksia. Yliluonnollinen on vedonnut entisaikojen suomalaisiin suuresti, eikä meidän laitamme ole toisin. Kyseessä on loppuunmyytynä ollut klassikkoteos, joka kokoaa yhteen vanhan kansan yliluonnolliset, oudot ja pelottavat tarinat.


Lauri Simonsuuri oli suomalainen kansanrunouden tutkija ja SKS:n kansanrunousarkiston amanuenssi ja arkistonhoitaja. Esipuheessaan hän kirjoittaa: "Olkoon tämä teos osaltaan todisteena Suomen kansan hengen mahdista, sen mielikuvituksen lennosta, sen älyn sukkeluudesta."


Katso saatavuus Adlibriksesta.


Esimerkkikertomuksia aikuisten saduista


"Eräänä lauantaiaamuna, kun oli vielä hämärä, kaksi kansakoululaista sisar ja veli Riihivalkamasta veivät luutia Forssan torille. Kun he pääsivät liki Viksbergin metsää, näkivät he, että heidän edellään meni heidän koulutoverinsa Pentti kantaen risutakkaa. Lapset ihmettelivät, kuinka hän siinä voi kävellä, kun hän on sairas, ja koettivat saavuttaa häntä. Hän kulki heidän edellään noin puolen kilometriä ja poikkesi sitten metsään, heitti risutakkansa suureen risukasaan, niin että risut rätisivät ja samalla katosi. Silloin lapset huomasivat, että he olivat nähneet haamun. Parin päivän päästä he saivat kuulla, että Pentti oli kuollut." (Tammela)

"Ennen vanhaan kun eräät serkkuni Luopioisissa olivat riihtä puimassa, tuli pieni harmaa lintu riihen kynnykselle, ruikutti siinä kovin omituisesti ja katsoi meitä silmiin. Me aristimme sen siitä pois, mutta se tuli kohta takaisin riihen kynnykselle, katsoi meitä silmiin ja sirkutti vain niin omituisesti. Aavistin, että tuolla linnulla oli jotain asiaa, kun se oli niin oudon näköinen ja outoääninen. Noin kaksi tuntia sen jälkeen tulikin sotilaslähetti Lammin reservikasarmilta tuomaan tietoa, että heidän veljensä, joka oli siellä asevelvollisena, oli kuollut tapaturmaisesti. Tuo lintu oli siis kuoleman sanansaattaja." (Lammi)


"Rikkaille vanhemmille ennustettiin, että heidän ainoa poikansa kuolisi käärmeenpistoon. Lasta vartioitiin, eikä hän saanut mennä ulos ilman pitkävartisia saappaita. Aikamiehenä meni hän metsään, jossa pisti kätensä puunkolossa olevaan tikanpesään. Sielläpä olikin käärme, joka pisti kuolettavan haavan miehen käteen." (Mikkeli)


"Toverini kertoi nuorena miehenä ollessaan kuulleen eräältä Laatokan laivamieheltä seuraavan kummitustarinan. Laiva, jossa hän palveli, oli tulossa Laatokalta Sortavalaan. Kaupungin edustalla, ns. Läppäjärvellä tuli heidän laivaansa vastaan kaupungista päin suuri komea laiva, monilla lyhdyillä kirkkaasti valaistuna, kun oli jo illan hämärä syksyn aikana. Laiva oli täynnä matkustajia, hienoa herrasväkeä. Laiva sivuutti heidän laivansa läheltä ja suuntasi kulkunsa Rantuen kylän rannassa olevaa kreikkalasikatolista kappelia kohden ja lähemmäksi rantaa päästyään katosi äkkiä olemattomiin. Laivamies kertoi, että kummituslaivan näkivät kaikki heidän laivallaan olleet henkilöt. Kun he tulivat kaupungin rantaan, ei sieltä ollut nähty lähtevän mitään laivaa heitä vastaan. Tämän näkijä ja kertoja oli ollut täysin varma siitä, ettei näky voinut olla mikään näköhäiriö, kun sen näkivät kaikki laivalla olijat samanlaisena." (Sortavala)


"Mummoni äiti ja hänen veljensä ollessaan lapsina paimenessa Kankaanpään metsissä näkivät usein aarnivalkean palavan eräällä tietyllä paikalla metsässä. Kerran he myös samalla paikalla näkivät kalliita vanhanaikaisia vaatetavaroita, silkkejä ym. pensaitten päälle ripustettuina. He kertoivat näkemästään äidilleen. Äiti neuvoi, että jos he vielä kerran näkevät kalleuksia, on heidän sanaakaan toisilleen sanomatta hiivittävä lähelle ja sitten käsillään koettava koskettaa niin monta parselia kuin suinkin ehtivät. Eräänä päivänä he taas näkivät vaatteita aarrepaikalla. He muistivat olla vaiti, ja tyttö vikkelämpänä ehti ensiksi aarteen luo sekä ennätti kädessään sipaista muutamia kalleuksia, ennenkuin ne hävisivät näkyvistä. Tytölle jäivät omaksi ne tavarat, joita hän oli ehtinyt koskettaa, ja hän sai siten saaliikseen komeat sukkanauhat, ryijyn sekä jonkin kolmannen esineen, jonka laadun olen unohtanut. Muut tavarat katosivat. Äitini kertoi nähneensä lapsuudessaan sen ryijyn, jonka hänen isoäitinsä kerran oli metsään kätketystä aarteesta saanut." (Mouhijärvi)


15 katselukertaa0 kommenttia
 
  • Facebook
  • Twitter
  • LinkedIn

©2020 by Kirjailijan Blogi. Proudly created with Wix.com

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now